Paula Enström
Keisarin uudet vaatteet – millainen peili sinä olet työkavereillesi?
— Tunnet ehkä tarinan keisarista, jota vaatturit huijaavat ajatuksella, että hänen uusien vaatteidensa kangas on näkyvä vain älymystölle. Vaikka keisari ei edes itse näe kudottua kangasta, muut hänen ympärillään tarjoavat toivotun peilikuvan ihastellen sitä vuolaasti (vaikkeivät hekään sitä näe). Tähän ympäriltä tarjottuun peiliin luottaen keisari uskoo olevansa lopulta puettu isolla rahalla ja kalleimmalla kullalla ostettuun hienoimmasta silkistä kudottuun kankaaseen. Miten ihmeessä tämä hassu satu liittyy työelämään ja työyhteisössä toimimiseen? Työtoveruuteen?
Minun vai meidän onnistuminen hybridityössä?
— En tiedä teistä, mutta minulle tulee toistuvasti vastaan asiakkaiden pohdinnat pandemian jälkeisen hybridityön pelisääntöjen äärellä. Vaikuttaa siltä, että ei ole kovinkaan helppo tehtävä määritellä työyhteisöön sellaisia etä- ja läsnätyön periaatteita, jotka otettaisiin vastaan riemun kiljahduksin niiden neroutta kiitellen.
Muutos ja kasvu – kumpi tulee ensin?
— Me agenssilaiset olemme kehittämisen ja kehittymisen asiantuntijoita ja voimme niputtaa kaiken työmme kattoteemojen ”kasvu” ja ”muutos” alle. Näiden positiivisten, ja joskus negatiivisten pulmien edessä asiakkaamme useimmiten ovat ja hakevat apua, sparrausta, innoitusta, ymmärrystä ja toimivia ratkaisuehdotuksia meiltä.
Virus luottamusta nakertamassa?
— COVID19 on hetkessä myllertänyt kansakuntien arkirutiinit ja -rytmit uuteen moodiin. Muutamassa viikossa olemme olleet pakotettuja löytämään uudenlaiset tavat lastemme päivähoitoon ja koulunkäyntiin, omaan henkilökohtaiseen työntekoomme, työyhteisöjemme sisäiseen ja ulkoiseen kanssakäymiseen puhumattakaan ystävyys- ja sukulaissuhteiden hoitamisesta.
Johtaja jo syntyessään?
— Olen pohdiskellut, mistä syistä toiset yksilöt ja ryhmät kehittyvät nopeammin johtamisen arkiteoissa. Millaisilla tavoilla kehittymisen matkaa on mahdollista inspiroida, vauhdittaa ja tukea? Mistä syistä jotkut ottaantuvat kehittymiseensä paremmin kuin toiset?
Opeteltaisiinko olemaan?
— Vastikään toinen lapsistani pohti omaa kaveruuttaan ystäväänsä, jonka hän on tuntenut oikeastaan koko elämänsä eli aika lailla 15 vuotta. Kulmana tässä ihmettelyssä oli se, miten erilaisia he ovat, mutta miten he kuitenkin tulevat toimeen äärimmäisen hyvin vaikkeivät edes tapaa kuin joitain kertoja vuodessa. Lopulta ajatuksenjuoksu finalisoitui lausahdukseen ”me ollaan kyllä tosi erilaisia, mutta silti me niinku vaan osataan olla toistemme kans”.