Tarja Pudas-Jounila
Kirjoittaja lukee, tanssii ja maalaa intohimoisesti ja uskoo joukkojen ja osallistumisen voimaan. Kirjoitusvirheet ja mielipiteet ovat kirjoittajan omia.
Johtamisen arkea: paluu päiväkotiin
— Usein kuulee työpaikalla lentävän lauseen, että "täällähän on ihan kuin lastentarhassa". Vaan, kun ei ole. Ellei sitten oteta sieltä perusasioiden ääreltä epäkypsän käytöksen lisäksi myös oppia työn arkeen. Siis: toimitaan johdonmukaisesti toisiamme kunnioittaen, asioihin puuttuen, anteeksi pyytäen ja antaen. Jos toimit johtajana tai esimiehenä, eräs sinun tehtäväsi on olla esimerkkinä, asettaa rajoja ja vaatia työntekijöitä muistamaan hyvät tavat tilanteessa kuin tilanteessa.
Efiman blogissa rakkauskirje henkilöstölle
— Nollasta aloittava kasvuyritys voi rakentaa kaiken puhtaalta pöydältä. Minä pääsin käynnistämään yrityksen HR-toiminnon, kun työntekijöitä oli kahdeksan kappaletta. Paras matka ikinä.