Ähkyssä kauniista ajatuksista
Nykyisin on tapana jakaa sosiaalisessa mediassa kunkin omaan ajatusmaailmaan jollain tavalla resonoivia runonpätkiä, ajatuslainauksia ja ideaheittoja. Omat ”seinäni” ja uutisvirtani ovat niitä mukavasti pullollaan. Eikä siinä mitään, niistä oppii aina jotain kahdellakin tapaa; toisaalta sisällön kautta ja toisaalta ne kertovat jotain postaajan mielenlaadusta, sielunliikkeistä ja maailmankatsomuksesta. Ihanaa! Eikö niin?
Mitä näistä postauksista oikeasti jää käteen? Miten ne vaikuttavat postajaan tai postauksen lukijan toimintaan? Niinkuin ihan oikeasti, arjessa? Mikä on resonoivan ajatuksen toimintaa ohjaava vaikutus? Onko sitä vai karahtavatko nämä totaalisesti sananhelinälaariin?
Pikku hetki. Käyn somessa...
Noin. Ensimmäinen Facebookin seinältä löytynyt ajatus tälle päivälle on: ”vapaa ihminen on sellainen, jolla ei ole mitään salattavaa”. Linkedinstä löytyi "great businesses are places where problems are solved and lives are improved”. Hyvä. Myönnän, että molemmat ajatukset kuulostavat hyvältä omaan korvaanikin. Sitten se suuri kysymys: mitä tapahtuu kun huomaan, että joo!, olen samaa mieltä? Pysähdynkö aiheen äärelle yhtään pidemmäksi kuin siksi kolmeksi sekunniksi, jonka tämä edellisen lauseen päätelmän tekeminen minulta vei?
Rautalankaa kehiin!
Eli jos olen sitä mieltä, että vapaalla ihmisellä ei ole mitään salattavaa, käytänkö aikaa pohtiakseni haluanko tämän totuuden elämääni. Pyöräytänkö ”isoa pyörää” ostaakseni ajatuksen täydellisesti? Olenko minä vapaa - onko minulla salattavaa? Mikäli todella uskon ajatukseen ja haluan sen ottaa totuudekseni se edellyttää, että toimin sitten sen mukaisesti. Eikös vaan?
Alkulämmittelyksi pitäisi sitten kai tunnistaa mitä olen itsessäni (elämässäni) salannut ja varmistaa että näin ei jatkossa enää ole. Aikamoinen homma kelata koko 40 vuotta läpi. Ei pysty. No, voisinko sitten downshiftata vähän ja lähteä siitä, että riittäisi se, että itselläni on tunne ettei kaveruus-, ystävyys- ja muissa vuorovaikutussuhteissani ole minun puoleltani salattavaa? Joo, sehän voisi olla mahdollista. No mutta, millä tavalla se tekee minusta vapaan? Vapaan omatunnon tuskista vai vain tietoisuudesta, ettei minulla ole salattavaa? Jo tässä vaiheessa tämä alkaa mennä aika monimutkaiseksi. Mihin raja vedetään - mikä on salaamista, mikä yksityisyyden suojaamista, mikä vain merkityksellisiin asioihin keskittymistä?
Alan jo itsekin hikeentyä. Mikä on riittävää toimintaa, jotta resonoiva ajatus toteutuu eli vaikuttaa ohjaavasti toimintaani? Jos pureskelen jokaista some-seiniltäni löytyvää ajatusta tietoisesti edes hetkellisesti niin onko todennäköisempää että muutun toimintani kautta kokonaisvaltaisesti paremmaksi ihmiseksi vai että päädyn repimään pelihousut ja tuhoamaan kaikki someprofiilini? Onko jotain oikotietä onneen? Mistä löydän someryhmiä, joissa jaetaan kokemuksia jonkun resonoivan ajatuksen arkitoteutuksista? Jospa sieltä vois nopsemmin tsekata, millä tavalla muut ovat lähtenee viemään ajatusta käytäntöön. Muutenhan tästä paremmaksi ihmiseksi muuttumisesta tulee kokopäiväduuni, jonka ansaintalogiikka on vähintäänkin epäselvä!!! Apua!
Miten sinä valitset mitä ajatusta seuraat ja otat totuudeksi? Miten toteutat niitä ajatuksia työssäsi tai elämässäsi, jotteivät ne olisi pelkkää sanahelinää? Mitä seuraava postauksesi tai tykkäyksesi kertoo sinusta?
Kirjoittaja
Paula Enström
Kirjoittaja rakastaa kouluratsastusta, on selvinnyt hengissä maratonilta ja uskoo konkretian voimaan kaikessa. Kirjoitusvirheet ja mielipiteet ovat kirjoittajan omia.
Mitä tehdä ennen kuin on kutsuttava ulkopuolinen sovittelija?
— Agenssin Maarit on yhdeltä ammatiltaan työyhteisösovittelija (kiitos Oulun yliopisto erinomaisesta ja käytännössä toimivaksi havaitusta koulutuksesta!) Tässä kirjoituksessaan Maarit antaa vinkkejä, miten työelämän vuorovaikutustilanteita voi saada avoimemmiksi, jotta ihmiset ymmärtäisivät paremmin toisiaan.
Mitä asiakkaamme meistä sanovat?
— Ilahduttava palaute kääntyy lupaukseksi mahdollistaa ilo, luovuus ja ihmisten välinen yhteistyö työelämässä jatkossakin.
Keisarin uudet vaatteet – millainen peili sinä olet työkavereillesi?
— Tunnet ehkä tarinan keisarista, jota vaatturit huijaavat ajatuksella, että hänen uusien vaatteidensa kangas on näkyvä vain älymystölle. Vaikka keisari ei edes itse näe kudottua kangasta, muut hänen ympärillään tarjoavat toivotun peilikuvan ihastellen sitä vuolaasti (vaikkeivät hekään sitä näe). Tähän ympäriltä tarjottuun peiliin luottaen keisari uskoo olevansa lopulta puettu isolla rahalla ja kalleimmalla kullalla ostettuun hienoimmasta silkistä kudottuun kankaaseen. Miten ihmeessä tämä hassu satu liittyy työelämään ja työyhteisössä toimimiseen? Työtoveruuteen?