Keisarin uudet vaatteet – millainen peili sinä olet työkavereillesi?

Tunnet ehkä tarinan keisarista, jota vaatturit huijaavat ajatuksella, että hänen uusien vaatteidensa kangas on näkyvä vain älymystölle. Vaikka keisari ei edes itse näe kudottua kangasta, muut hänen ympärillään tarjoavat toivotun peilikuvan ihastellen sitä vuolaasti (vaikkeivät hekään sitä näe). Tähän ympäriltä tarjottuun peiliin luottaen keisari uskoo olevansa lopulta puettu isolla rahalla ja kalleimmalla kullalla ostettuun hienoimmasta silkistä kudottuun kankaaseen. Miten ihmeessä tämä hassu satu liittyy työelämään ja työyhteisössä toimimiseen? Työtoveruuteen?

Kuvitellaan tilanne, jossa joku työyhteisön jäsen käyttäytyy tavalla tai toisella työyhteisön kirjoittamattomien sääntöjen vastaisesti. Hän saattaa unohtaa tervehtiä, käyttää turhan voimakkaita tuoksuja tai ääritapauksessa tiuskii, äyskii ja kohtelee työkavereita ikävästi. Yhtä kaikki hän saa toiminnallaan aikaa loukkaantumisia ja pahaa mieltä.

Miten sinä silloin toimit? Millaisen peilin hän saa sinulta tai toisilta työyhteisön jäseniltä näissä tilanteissa?

Harmittavan usein tilanne muodostuu vähitellen sellaiseksi, että valitaan samankaltainen toimintatapa kuin sadussa. Sivuutetaan kyseenalainen toiminta, annetaan olla, sopeudutaan virheellisesti toimivan pirtaan.

Millainen tilanne sitten vähitellen syntyy? Sanalla sanoen kimurantti. Huonosti käyttäytyvä päähenkilö kuvittelee toimintansa olevan riittävällä tavalla hyväksyttyä, kun sitä ei kukaan ole kieltänyt tai toimintaan sen enempää puuttunut. ”Mä nyt olen tällainen”. Hänen toimintansa loukkaamat puolestaan kokevat mielipahaa ja pahimmillaan ahdistusta. ”Miksi tuo saa toimia noin?”, ” Miksi esihenkilö ei puutu?” Lisäksi toimintaa sivusta seuraavat ovat neuvottomia ja lepyttelevät loukattuja. ”Älä välitä, se nyt vaan on sellainen”.

Lienee päivän selvää, että esihenkilön lakisääteinen tehtävä on tarjota rehellinen peili – puuttua tilanteisiin, jotka potentiaalisesti uhkaavat työyhteisön jäsenten hyvinvointia ja viihtymistä työssä. Toisaalta, jos tämä valvonta ja puuttumistehtävä on ainoastaan esihenkilön tehtävälistalla, hyvinvoinnista ja viihtymisestä ei tule työyhteisön yhteinen asia.

Niinpä kysymys kuuluu: Millainen peili kukin meistä voi olla työkavereille näissä hankalissa tilanteissa?

Miten yhdessä varmistamme, että jokainen saa työyhteisön pelisääntöjen mukaisen rehellisen peilin toiminnalleen – ei sadun mukaista valheellista myötäilyä? Miten minä voin edistää omaa, työyhteisöni ja työkavereideni hyvinvointia arkisella ohjaavalla palautteella? Entä miltä minusta tuntuisi, jos olisin päähenkilö – haluaisinko, että minulle kerrotaan, kun toiminnallani loukkaan tai pahoitan jonkun mielen?

Sadussa lopulta lapsi rehellisyydellään ja rohkeudellaan puhkaisee kuplan ja illuusion. Sama tapahtuu myös työssä. Ennemmin tai myöhemmin. Työyhteisön toimivuuden kannalta mieluusti ennemmin. Myöhemmin -skenaariossa ollaan tyypillisesti tulehtuneessa tilanteessa, jossa jollakulla menee kuppi nurmin ja lopulta koko sopan selvittely on pitkä ja kivulias prosessi.

Niinpä haastan sinut pohtimaan: Millaisen hyvää edistävän peilin sinä voisit tarjota työyhteisössäsi?

Photo by Megan Watson on Unsplash