Enemmän on enemmän
Media ”uutisoi” lusmuilun aakkosia elokuussa juuri lomalta töihin palaaville ihmisille. Että ”näillä eväillä” pääset töissä helpolla, eikä kukaan huomaa, ettet tee kummempia, tämä näytti olevan kirjoituksen pointtina. Pisti niin vihaksi, että vaikka olisinkin vielä löytänyt artikkelin, en olisi sitä tähän linkannut.
Ärsyynnyin niin maan perusteellisesti asiasta siksi, että se soti kaikkea omaa työelämäkokemustani vastaan, ja vaikka se olikin ehkä kieli poskessa kirjoitettu, löysin oman huumorintajuni selkeän rajan kyseisen kirjoituksen myötä.
Kuka oikeasti haluaa lusmuilla ja tehdä vähemmän? Käsi ylös! Sitten katse peiliin ja omiin silmiin tuijottaen totea: haluan tehdä mahdollisimman vähän työtä töissä ollessani, sillä se tekee minut onnelliseksi. Ihanko totta? Siitäkö on onnellinen elämä tehty? Että duunissa kulutetaan aikaa ja pakoillaan työntekoa? Enpä usko.
Oman 15-vuotisen urani aikana, jona olen toiminut niin esimiehenä, projektipäällikkönä, johtajana kuin asiantuntijanakin olen kohdannut vähän tekemisen ja alisuorittamisen problematiikkaa useasti. Se ei kuitenkaan nähdäkseni ole johtunut siitä, että ihmiset olisivat erityisesti pakoilleet tai halunneet pakoilla työtä tai vastuuta. Ei. Taustalla on jotain muuta, sillä lähemmissä keskusteluissa lähes ihmisen kuin ihmisen kanssa onkin käynyt ja jatkuvasti käy ilmi, että he eivät halua tehdä vähempää, vaan… tit-ti-di-dii: enemmän!
Siitä siis hermostumiseni ”lusmuilu-artikkelin” kohdalla, se maalaa sellaista kuvaa työntekijöistä, meistä tavallisista ihmisistä, joka ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Se siirtää keskustelun väärään kohtaan: ikään kuin työntekijän suurimpana tavoitteena olisi alisuoriutua. Keskustelun oikea kohta olisi alisuoriutumisesta puhuttaessa mielestäni seuraava: kun työntekijän tavoitteena on 15 vuoden kokemukseni mukaan tehdä parasta mahdollista työtä, miksi hän ei niin tee? Mikä estää häntä saavuttamasta tavoitettaan tehdä parasta mahdollista työtä? Syyt siihen mitkä asiat estävät työntekijää suoriutumasta parhaalla mahdollisella tavalla voivat tietysti olla moninaiset.
Oman kokemukseni perusteella kuitenkin väitän, että suurimmat syyt alisuoriutumiselle tai-eli-ja kuten itse haluan sanoa: parhaimman mahdollisen työn tekemisen esteet, löytyvät johtamisesta ja yrityskulttuurista. Nyt puhun nimenomaan omakohtaisesta kokemuksesta kun sanon, että mitä isompi ja vapaampi eli vastuullisempi rooli vaikuttaa yrityksen asioihin ja yrityksen tulokseen oman välittömän työnkuvani lisäksi, sitä enemmän, parempaa ja tuloksekkaampaa työtä, sitä onnellisempana, olen tehnyt. Lisäksi olen juuri noissa yrityksissä työskennellessäni kokenut olevani arvostettu, pidetty ja arvokas ihminen. Siis ihminen. Ei ainoastaan työntekijä.
Tämä kaikki on kovin hullua ja paradoksaalista sikäli, että en ole vielä tavannut yritysjohtajaa, joka olisi eri mieltä kanssani siitä, että ihmisten pitäisi saada tehdä enemmän ja olla arvostettuja. Kaikki he haluavat ja toivovat, että heidän organisaatioissaan ihmiset tekisivät ja voisivat tehdä enemmän yrityksen menestyksen eteen ja menestyä itse samalla. Jotain kuitenkin tapahtuu matkalla, sillä tämä heidän tahtotilansa ei johdonmukaisesti jalkaudu lattiatason toiminnaksi asti. Johtajat itse vaikuttavat asiaan ratkaisevasti arkipäivän esimerkillään, viestinnällään, teoillaan ja päätöksillään, joiden vaikutuksista ja seurauksista he eivät itse usein ole kovin hyvin selvillä.
Näistä lähtökohdista yksi suustani usein kuultava lause on se, että ”ihmiset eivät halua tehdä vähemmän, vaan enemmän!”. Antaako sinun organisaatiosi mahdollisuuden tehdä enemmän, käyttää koko potentiaaliasi laajemmin vai pitääkö se sinut omassa karsinassasi miettimässä kuinka paljon taitoja ja tietoja sinulla meneekään hukkaan siinä istuessasi? Jos näet, että aika olisi kypsä karsinoiden kaatamiselle, kerro minulle. Enemmän on enemmän. Et sinä halua lusmuilla. Haluat loistaa.
Kirjoittaja

Ilse Manner
Kirjoittaja rakastaa dokumentteja, pelkää hammaslääkäriä ja uskoo, että jos haluaa kehittää asioita, pitää kehittää ihmisiä. Niin kirjoitusvirheet kuin mielipiteet ovat kirjoittajan omia.
PS. Ilse on jo siirtynyt urallaan eteenpäin, mutta vahvat kirjoitukset elävät edelleen.
Mitä tehdä ennen kuin on kutsuttava ulkopuolinen sovittelija?
— Agenssin Maarit on yhdeltä ammatiltaan työyhteisösovittelija (kiitos Oulun yliopisto erinomaisesta ja käytännössä toimivaksi havaitusta koulutuksesta!) Tässä kirjoituksessaan Maarit antaa vinkkejä, miten työelämän vuorovaikutustilanteita voi saada avoimemmiksi, jotta ihmiset ymmärtäisivät paremmin toisiaan.
Mitä asiakkaamme meistä sanovat?
— Ilahduttava palaute kääntyy lupaukseksi mahdollistaa ilo, luovuus ja ihmisten välinen yhteistyö työelämässä jatkossakin.
Keisarin uudet vaatteet – millainen peili sinä olet työkavereillesi?
— Tunnet ehkä tarinan keisarista, jota vaatturit huijaavat ajatuksella, että hänen uusien vaatteidensa kangas on näkyvä vain älymystölle. Vaikka keisari ei edes itse näe kudottua kangasta, muut hänen ympärillään tarjoavat toivotun peilikuvan ihastellen sitä vuolaasti (vaikkeivät hekään sitä näe). Tähän ympäriltä tarjottuun peiliin luottaen keisari uskoo olevansa lopulta puettu isolla rahalla ja kalleimmalla kullalla ostettuun hienoimmasta silkistä kudottuun kankaaseen. Miten ihmeessä tämä hassu satu liittyy työelämään ja työyhteisössä toimimiseen? Työtoveruuteen?