Mistä muistat tämän kesän?
Suomi palailee arkijärjestykseen viimeistään tällä viikolla, kun koulut käynnistyvät. Hiki nousee pintaan yhdellä sun toisella, varsinkin, kun elohopea vaikuttaa vihdoin nousevan kaivattuihin lämpölukemiin.
Suomi palailee arkijärjestykseen viimeistään tällä viikolla, kun koulut käynnistyvät. Hiki nousee pintaan yhdellä sun toisella, varsinkin, kun elohopea vaikuttaa vihdoin nousevan kaivattuihin lämpölukemiin. Toisilla pisaroita heruttaa työn tai opiskelun aloitus, toisilla taas se, ettei olekaan mitään mihin palata tai mitään mitä aloittaa. On etsittävä paikkaa itselleen, joko ensimmäistä kertaa tai jälleen kerran. Niin tai näin, saattaa olla, että mieli välillä kaihoilee kesän huolettomuuteen, sillä menee hetki ennen kuin on taas ankkuroiduttu arjen vauhtiin ja rytmiin.
Mihin sinä palaat ajatuksissasi, kun muistelet tätä kesää? Onko se paikka, tilanne, tunnelma, hetki, väri, ääni, tuoksu vai mikä nousee mieleesi?
Entä millaista voimaa saat siitä arkeesi? Rentoutta, naurua, rauhaa kenties? Jotain hyvää joka tapauksessa.
Agenssissa on loman jälkeinen elämä käynnistynyt varsin vauhdikkaasti. Vaikka arkeen palaaminen on tuntunut oikein mukavalta, olen silti palannut ajatuksissani kesään useasti. Ja huomannut, että minulle kesän voimaa antaa pienen nukkuvan poikani hiusten tuoksu. Yhdessä nukutut päiväunet jäävät arjen tultua harvemmalle, mutta niiden onnellista rauhaa tuova vaikutus kestää kesämuistelona vielä pitkään.
Iloa arkeen paluuseesi!
P.S. Arjen myötä alkavat taas Agenssin suositut aamiaiset. Ensimmäisenä on vuorossa työyhteisösovittelu 8.9.2015 klo 8.00. Lue lisää ja tule mukaan!
Kirjoittaja

Ilse Manner
Kirjoittaja rakastaa dokumentteja, pelkää hammaslääkäriä ja uskoo, että jos haluaa kehittää asioita, pitää kehittää ihmisiä. Niin kirjoitusvirheet kuin mielipiteet ovat kirjoittajan omia.
PS. Ilse on jo siirtynyt urallaan eteenpäin, mutta vahvat kirjoitukset elävät edelleen.
Agenssin palvelu
Parempaa tiimien toimivuutta ja yhteistyötä
Mitä asiakkaamme meistä sanovat?
— Ilahduttava palaute kääntyy lupaukseksi mahdollistaa ilo, luovuus ja ihmisten välinen yhteistyö työelämässä jatkossakin.
Keisarin uudet vaatteet – millainen peili sinä olet työkavereillesi?
— Tunnet ehkä tarinan keisarista, jota vaatturit huijaavat ajatuksella, että hänen uusien vaatteidensa kangas on näkyvä vain älymystölle. Vaikka keisari ei edes itse näe kudottua kangasta, muut hänen ympärillään tarjoavat toivotun peilikuvan ihastellen sitä vuolaasti (vaikkeivät hekään sitä näe). Tähän ympäriltä tarjottuun peiliin luottaen keisari uskoo olevansa lopulta puettu isolla rahalla ja kalleimmalla kullalla ostettuun hienoimmasta silkistä kudottuun kankaaseen. Miten ihmeessä tämä hassu satu liittyy työelämään ja työyhteisössä toimimiseen? Työtoveruuteen?
Kun kaikki on hyvin – ja jotain silti puuttuu
— Kaikki on niin hyvin. On työpaikka, perhesuhteet kunnossa, ystäviäkin on ja terveyskin riittävän hyvä – ei mitään isompaa kremppaa. Silti olo on valju ja usein on tunne, että jokin ei täsmää. Jotain puuttuu, mutta mitä?