Hyppyjä tuntemattomaan – Tarjan tarina

Olen oppinut, että aina voi kokeilla ja se vie eteenpäin. Onnistuminen ei ole päämäärä, pikemminkin seuraus. Kokeileminen, yrittäminen, uskaltaminen, mahdollisuuksiensa tutkiminen – se on ratkaisevaa.

Olin koulun alkutaipaleella melko heikko oppilas, koska minua kiinnostivat koulukaverit enemmän kuin opiskelu. Yläasteella sain ihanan opettajan, joka näki minussa potentiaalia ja numeroni nousivat sitä myötä kohisten. Olin innostunut ja innokas kokeilemaan kaikkea, vaikka en niin superhyvä missään. Innostus ja kannustus kantoivat.

Lukiossa olin superhyvällä luokalla, ja siinä joukossa keskiverto-oppilas. Silti: paineen alla työskentely ilmeisesti sopi minulle, sillä ylioppilaskirjoitukset menivät tältä keskiverrolta loistavasti.

Matematiikka oli minulle lukiossa helppoa, ja olin siinä tosi hyvä. Tästä rohkaistuneena päätin hakea yliopistoon lukemaan matematiikkaa – lukion lyhyen matematiikan pohjalta. Opiskelu oli tietenkin ihan hirveän vaikeaa, mutta en antanut periksi. Nautin opiskelijaelämästä ja suoritin kursseja tasaiseen tahtiin; matematiikkaa, kemiaa, fysiikkaa, tietojenkäsittelyä ja kasvatustiedettä. Valmistuin opettajaksi kahdeksan vuoden opiskeluputken päätteeksi.

Ajattelin, että opettajalla on hyvä olla elämänkokemusta ja sen tuomaa viisautta, jotta olisi siinä ammatissa hyvä. Sen vuoksi päätin ennen opettajaksi ryhtymistä tehdä jotain muuta. Hain analyytikoksi ja matemaatikoksi, koska paikka oli sopivasti auki ja paikkakuntakin sopiva. Hain, vaikka en kokenut itseäni oikeaksi matemaatikoksi, mutta en valematemaatikoksikaan. Ajattelin, että jos kerron rehellisesti mitä osaan ja haluan, vastuuta on myös vastaanottavassa päässä arvioida, olenko minä sopiva siihen hommaan ja työpaikkaan. Päättivät, että olin.

Työni oli ohjelmointia ja Tallinnan teknillisen korkeakoulun professorin avustamista hänen matemaattisen mallinsa soveltamisesta. Hui! En ollut aiemmin ohjelmoinut kuin yhden kurssin verran. Opettelin tarvittavat ohjelmat ja sain apua kollegoilta. Mitään varsinaista kurssia tai koulutusta perehtymisen tueksi ei tarjottu, mutta opaskirjan sain. Ohjelmointityö oli palkitsevaa, koska se oli jotain aivan uutta ja vaativaa. Ja haasteen koosta huolimatta kuitenkin onnistuin.

Aikanaan kyllästyin koneiden kanssa seurusteluun. Koska ihmiset ovat aina kiinnostaneet minua, sain haarukoitua erilaisista ammattialoista HR:n seuraavaksi askeleekseni. Hain henkilöstösuunnittelijaksi ja pitkän ja vaiheikkaan prosessin päätteeksi, minut valittiin. Taas kerran joku tunnisti minussa uinuvan potentiaalin ja innostuksen (jälkimmäistä ainakin oli riittävästi). Tuntui, että nyt olin löytänyt oman paikkani. Sain mahdollisuuden tehdä ihan kaikkea mitä HR:ään voi kuvitella kuuluvan. Minuun luotettiin ja sain myös johtamisvastuuta ensin tiiminvetäjänä ja lopuksi henkilöstöjohtajana. Työntäyteiset, innostavat ja opettavaiset kymmenen vuotta menivät kuin siivillä!

Sitten, eräänä syksynä reilu kymmenen vuotta sitten, minua lähestyivät yllättäen Agenssin omistajat, joiden kanssa olin tehnyt pitkään yhteistyötä. Peijakkaat kysyivät, haluaisinko tulla heille osakkaaksi ja konsultiksi. Siitä seurasi pitkän ja tuskallisenkin pohdinnan paikka. Onneksi sanoin heille kyllä ja uskalsin taas hypätä tuntemattomaan. Mikä taival tämä onkaan ollut!

Tässä työssä näkee, miten jokainen asiakas on erilainen. Jokaisella on omat vahvuutensa ja haasteensa ja jokaisen kanssa saan taas oppia uutta. Pääsen näkemään, miten kukin heistä toimii ja pohtimaan sitä, mikä heidän potentiaalinsa on. Työni tekee kiitolliseksi, sillä tunnen, että voin olla asiakkailleni avuksi ja hyödyksi. Yrittäjyyteni kautta ymmärrän myös bisnestä aivan eri syvyydellä kuin aiemmin.

Tarinastani käy ilmi, ettei oma urani ei ole ollut mitenkään selkeä lineaarinen jatkumo loogisesta asiasta toiseen. Johtotähtenäni lienee kuitenkin aina ollut omasta motivaatiostani käsin toimiminen. Siis sen selkeyttäminen itselleni, että mitä minä haluan ja mikä minua oikeasti kiinnostaa. Mihin elämä minua kutsuu nyt, huolimatta taustastani tai aiemmasta kokemuksestani.

Olen oppinut, että aina voi kokeilla ja se vie eteenpäin. Onnistuminen ei ole päämäärä, pikemminkin seuraus. Kokeileminen, yrittäminen, uskaltaminen, mahdollisuuksiensa tutkiminen – se on ratkaisevaa. Se ei merkitse helppoutta, mutta unelmiensa mukaiseen ja palkitsevaan elämään ei liene muuta tietä. Itse olen koko ajan mennyt sinne, minne olen oikeasti halunnut, ja kohti sitä mistä olen unelmoinut.

Rohkeutesi kokeilla kasvattaa mahdollisuuksiasi onnistua ja elämä voi viedä sinut juuri sinne, minne haluat. Mihin elämä sinua kutsuu nyt?

Kuva Nikolaos Haaponieni