Uusimmassa blogissamme annetaan vinkkejä, mitä kannattaa tehdä ennen kuin on kutsuttava ulkopuolinen sovittelija avuksi

Jospa tiedät ennen kuin tiedät tietäväsi

Maija SeppoMaija Seppo 3.9.2018 — Huomaan joskus hautovani jotain tulevaa, ratkaisua vaativaa asiaa hiljaa mielessäni, sitä käännellen ja väännellen. Pikkuhiljaa sotkeudun mielessäni risteileviin ajatuksiin ja tunnelmiin tai ammun mieleen tulevat ratkaisuideat alas yksi toisensa jälkeen, kun mietin mahdollisia riskejä ja epäonnistumista ja jään niihin kiinni.

Missä ihmeessä ideat syntyvät ja jalostuvat?

Tarja Pudas-JounilaTarja Pudas-Jounila 14.8.2018 — Luovuus, innovaatiot, keksinnöt, ideat. Osana itsetutkiskeluani olen miettinyt, mistä ne tulevat ja miten ihmeessä niistä saadaan aikaiseksi jotain konkreettista? Jotain, joka oikeasti jalostuu joksikin ihmisten arkea ilahduttavaksi asiaksi tai muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi.

Yli esteiden – myös niiden kummallisilta tuntuvien

Paula EnströmPaula Enström 21.6.2018 — Olen ihan kummallisessa tilanteessa. Sellaisessa, johon en ole koskaan aiemmin törmännyt. Tilanne liittyy yhteen työtehtävään – tehtävään, joka on aiemmin ollut juuri minulle erityisen helppo ja vaivaton. Tehtävä, joka on hoitunut tavallaan huomaamatta, kepeästi ja nopeasti. Yhtäkkiä siitä tehtävästä on tullut ihan kummallisen haastava. Mitä enemmän sitä ajattelen, sitä enemmän pää lyö tyhjää.

Johtamisen paradoksit- miten niiden kanssa voi elää?

Tarja Pudas-JounilaTarja Pudas-Jounila 13.6.2018 — ”Johtaminen on tavoitesuuntautunutta vuorovaikutteista sosiaalista toimintaa. Johtamisen avulla pyritään siihen, että joukko ihmisiä toimii paremmin ja tehokkaammin kuin ilman johtamista. Johtaminen on toimintaa, jossa on tarkoitus saada aikaan tuloksia ihmisten avulla ja ihmisten kanssa. Johtaminen tapahtuu siis aina ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa.”

Mindfulness - puolesta vai vastaan?

Paula KupiainenPaula Kupiainen 3.5.2018 — Minfulness, tietoisuus, läsnäolo. On jännä huomata, miten jonkin asian alkaessa kiinnostaa, siitä alkaa tehdä havaintoja joka puolella.

HR on kuollut. Kauan eläköön HR!

Tarja Pudas-JounilaTarja Pudas-Jounila 14.3.2018 — HR on kuulemma kuollut. Sellaiseen sanomaan olen törmännyt joidenkin ahkerien bloggaajien ja aktiivisten LinkedIn-kirjoittajien tuotoksissa. Uskottava se kai sitten on, kun kirjoittajat ovat itse HR-ihmisiä, joiden pitäisi tietää asianlaita. Vai onko sittenkään?

Hyppyjä tuntemattomaan – Tarjan tarina

Tarja Pudas-JounilaTarja Pudas-Jounila 18.1.2018 — Olen oppinut, että aina voi kokeilla ja se vie eteenpäin. Onnistuminen ei ole päämäärä, pikemminkin seuraus. Kokeileminen, yrittäminen, uskaltaminen, mahdollisuuksiensa tutkiminen – se on ratkaisevaa.

Maailman paras työpaikka - ihan kiva tavoite?

Tarja Pudas-JounilaTarja Pudas-Jounila 24.5.2017 — Kun katselen yrityksen kuin yrityksen nettisivuja, joissa kerrotaan strategiasta, tavoitteista, työpaikasta tai rekrytoinnista, löydän helposti ja todella usein tavoitteen ”Haluamme olla toimialamme paras työpaikka”. Rohkeimmat uskaltavat kertoa haluavansa olla ”Suomen paras työpaikka”. Yltiöpäiset uskalikot julistavat tavoitteensa olevan olla ”Maailman paras työpaikka”.

Kilpailukykyä palavereista - ihan mahdotonta?

Tarja Pudas-JounilaTarja Pudas-Jounila 8.2.2017 — Kiky lisäsi työaikaa 24 tuntia. Jäin muiden mukana pohtimaan, miten työajan lisääminen sitten ihan oikeasti lisää maamme ja yritystemme kilpailukykyä? Päällisin puolin se tuntuu niin kovin näennäiseltä ratkaisulta, sillä totuus lienee, että teemme lisäajalla kuka nyt mitäkin. Osa meistä käyttää sen vaikkapa liikuntaan tai somettamiseen ja vain osa tekee oikeasti lisää töitä.